Bonfire Agency hakee B2B-myyjää projektiin

BONFIRE AGENCY HAKEE AIKAANSAAVAA B2B-MYYJÄÄ PROJEKTIIIN

Bonfire Thought Leaders -valmennusohjelma ja yhteisö kasvattaa Suomeen uuden sukupolven vaikuttajia, jotka vauhdittavat kasvua ja vievät Suomen menestystä maailmalle.
Haluatko olla mukana vauhdittamassa tätä kasvua? Jo lähes 200 johtajaa on läpikäynyt tämän vaikuttamisohjelman.

Etsimme nyt toimeksiantosopimuksella 2kk – 4kk mittaiseen myyntiprojektiin sinua, joka omaat rohkeutta tarttua puhelimeen ja kykyä saada johtajatason päättäjät innostumaan oman vaikuttamisensa ja ajatusjohtajuutensa vahvistamisesta. Olet kokenut B2B-myynnissä, toiminut päättäjätason kohderyhmän kanssa, ja ymmärrät ajatusjohtajuuden liiketoiminnallisten hyötyjen päälle.

Toimeksiannon voi aloittaa sopimuksen mukaan, ja lähdemme liikkeelle hyvällä perehdytyksellä ajatusjohtajuuteen sekä itse ohjelmaan. Ensimmäiset ilmoittautuneet ovat jo mukana, ja tavoitteena syksyn aikana saada vähintään 80 osallistujaa ensi vuodelle. Viikoittainen työaika sovitaan yhdessä. Työ ei sisällä pohjapalkkaa, vaan on täysin komissiopohjainen palkkiomalli.

Mitä me tarjoamme sinulle:
📌 Reilun komissiopalkkion ohjelmaan mukaan tuomistasi osallistujista
📌 Tiimin vankkumattoman tuen ja sparrauksen
📌 Laadukkaan asiakasrekisterin valmiiksi käytettäväksi
📌 Mahdollisuuden hyödyntää omia verkostojasi sekä laajentaa sitä huippujohtajiin projektin aikana
📌 Joustavan, itsenäisen projektityön
📌 Valmiin, asiakkaiden arvostaman konseptin ja myyntimateriaalit

Ota yhteyttä toimitusjohtajaamme Laura Pääkköseen (p. 045 6681 681) ja kerro miten sinä hoitaisit ohjelman myynnin omalle asiakkaallesi – miten saisit hänet kiinnostumaan osallistumisesta ohjelmaan. Lauralta saat samalla lisätietoja myyntiprojektista sekä valmennusohjelmasta.

Lue lisää Bonfire Thought Leaders 2026 -ohjelmasta täällä!

Ilmoitus julkaistu 21.8.2025.