Miten hyvin muistat viimeksi näkemäsi mainoksen? Entä viimeksi kuulemasi podcastin?
Todennäköisesti jälkimmäinen on jättänyt sinulle vahvemman muistijäljen, sillä kuuntelit podcastia pidempään, ja se onnistui herättämään ajatuksia – ehkä jopa tunteita. Podcastit tulevat lähelle, sillä kuuntelemme niitä keskellä arkea, esimerkiksi lenkkeillessä, kotitöiden ohessa, työmatkoilla – joskus myös työajalla. Toisin kuin mainosten, podcastien pariin hakeudutaan viihtymään ja oppimaan.
Tämä luo myös odotuksia podcastin tuotannolle ja sisällölle – jollei kuulija koe saavansa siitä lisäarvoa, uudet jaksot eivät kiinnosta. Onnistunut podcast kerää kuulijoita sitä mukaa kun jaksoja ilmestyy lisää, ja myöhemmin mukaan hypännyt yleisö käy kuuntelemassa myös vanhat jaksot. Siksi sisällön on oltava laadukasta ja kestettävä aikaa. Kun teemat ovat kunnossa, vanhoja jaksoja voi nostaa aiheen palatessa uudelleen pinnalle.
Bonfire Agencyn Fellowmindille tuottaman Digilöylyt-podcastin juontaja ja Business Lead Sami Kankaanpää sekä Fellowmindin markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Heimonen keskustelivat hiljattain webinaarissa kanssamme siitä, miten podcastilla on saatu konkreettista näkyvyyttä ja luotu positiivista mielikuvaa yrityksestä toimialansa ajatusjohtajana.
Podcast on osa markkinointiviestintää, mutta oma uniikki kokonaisuutensa
Heimonen korostaa podcastin roolia osana markkinoinnin kokonaisuutta: podcastia pitää markkinoida aktiivisesti ensimmäisten kuulijoiden tavoittamiseksi, mutta sen kautta saadaan yleisöä yrityksen muun sisällön pariin. Podcastin ländäri (landing page) onkin yrityksen verkkosivuston ylivoimaisesti vierailluin sivu.
“Puhutaan kymmenistä tuhansista ihmisistä, joita saamme kiinni podcastin kautta, ja jos mietitään meidän mediamixiä ja eri kanavia, tämä on erittäin kustannustehokas tapa tavoittaa meidän kohderyhmä. Sanoisin, että me ei pystytä tätä korvaamaan millään muulla kanavamuodolla”, Heimonen sanoo.
Mittarointi onkin Heimosen mielestä tärkeää rakentaa oikein, jotta nähdään mikä arvo podcastilla on liiketoiminnalle kokonaisuutena. Podcast ei ole välttämättä tehokkain liidigeneraattori, vaan luo laajemmin mielikuvaa yrityksestä. “Jos kysytään, montako kauppaa podcast on meille tuottanut, niin sitä on vaikeaa arvioida. Mutta totta kai jos meidän podcastia kuuntelee, se varmasti vaikuttaa ostopäätökseen nimenomaan sitä kautta, että se rakentaa ajatusjohtajuutta. Tavoitteet kannattaa hakea siitä, miten hyvin pystyy omaan kohderyhmään pääsemään kiinni tätä kautta.”
Podcastilla yritys voi erottautua ajatusjohtajana
Podcastit ovat luonteeltaan täysin erilaisia kuin muut markkinointisisällöt, ja Digilöylyissä Fellowmind lähti tietoisesti rakentamaan erottuvaa konseptia. Sauna koettiin paikkana sellaiseksi, jossa on tilaa keskustelulle, ja siksi se valikoitui myös podcastin konseptiksi. Toisaalta mielikuvan tavallisuudesta ja samaistuttavuudesta ajateltiin kiinnostavan yleisöä, ja tätä haettin myös juontajien valinnalla. Fellowmind nosti Digilöylyjen lauteille asiantuntijat markkinointitiimin sijaan.
“Me ollaan Nikon kanssa ihan perus janttereita, kumpikaan meistä ei ole ammattiesiintyjä”, kertoo Sami Kankaanpää ylpeänä juontajakollegastaan. Podcast on herättänyt keskusteluja paitsi työkavereiden kanssa, myös rekrytointitilanteissa – ja podcastissa käyneiden vieraiden asiakkaiden kanssa. Kankaanpään mielestä keskeisintä sisältöä ei ole yritys itse, vaan yrityksen asiakkaalle tuottama arvo, ja siksi menestyvä podcast tarvitsee oikeat ihmiset ja mielenkiintoisia tarinoita. Myös vieraiden valinnassa näkökulmien monipuolisuus on eduksi.
“Ajatusjohtajuus liittyy aika vahvasti meidän tekemiseen – toki voisi ajatella että me toteutetaan teknologiaa, mutta kun me halutaan auttaa ihmisiä menestymään omissa organisaatioissan, se vaatii yleensä puhetta semmoisistakin asioista mistä ei välttämättä puhuta projektin tuoksinassa. On tosi tärkeää että meillä on myös kerrottavaa näiden aiheiden ympäriltä.”
Myös Heimonen kannattaa rohkeutta: “Kannattaa herättää tunteita ja uskaltaa lähteä erottautumaan, se on se kaiken lähtökohta. Mutta kyllä tähän yhdistyy myös todella paljon teknistä osaamista, mikä Bonfiren kautta saatiin, ja koko tuottamiskonsepti, mikä ei ollut meille mitenkään entuudesta tuttua.”
Jos haluat kuulla lisää yrityspodcastien tuotannosta, ota rohkeasti yhteyttä!
Voit myös tutustua podcast-projektin eri vaiheisiin ja podcastin tuotantoon lataamalla kattavat podcast-oppaamme.