Bonfire Agency_tiimikuvat_kesäkuu_2021_44

Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mitä haluat heille kertoa

Tunnistatko tilanteen, jossa olet into piukeana tekemistäsi havainnoista. Ne liittyvät erikoisosaamiseen, josta omaat kokemusta ja sitä myöten jo kertynyttä näkemystä. Kuola suupielistä valuen janoat päästä kertomaan tekemistäsi havainnoista ja johtopäätöksistä muille.

Jakamaan tietoa ja näkemyksiä.

Mutta tehdessäsi niin, järkytyt. Maailma ei palaakaan takaisin raiteilleen, eikä havaintosi herätä uutta kansannousua. Itse asiassa, muutamaa tsemppipeukkua ja kahta myötäilevää kommenttia (joista toinen tulee omalta äidiltäsi) lukuun ottamatta, kukaan ei reagoi viestiisi.

Ihan kuin heitä ei kiinnostaisi.

Viestinnässä meiltä tuppaa usein unohtumaan, ettei muilla ole pääsyä päämme sisään. Se, mikä siellä hehkuu ainutlaatuisena, jopa vallankumouksellisena tietona, saattaa välittyä muille valjuna ja yhdentekevänä.

Kaiken lisäksi, muilla on lähtökohtaisesti aina jotakin kiinnostavampaa mielen päällä kuin se, mitä haluat heille viestiä. Varsinkin jos oma innostuksesi laventaa viestisi tarpeettoman pitkäksi ja pateettiseksi. Sitä tuppaa käymään kokeneemmillekin.

Varaudu siis siihen, että jos haluat saada ihmisten huomion, sinun on vakuutettavaa heidät heti alkuun siitä, että viestilläsi on suora vaikutus heidän asemaansa ja elämäänsä.

Niin tehdäksesi sinun on kyettävä astumaan oman ajatusmaailmasi ulkopuolelle. Katsomaan ikään kuin ulkopuolisena sitä, mikä viestissäsi todella kiinnostaa – sekä ennen kaikkea sitä, mikä ei. Käytä tässä tarvittaessa ulkopuolista apua, jonka tiedät rehelliseksi ja siten luotettavaksi.

Mikä tästä on lukijalle oikeasti hyödyllistä ja oivaltavaa, ja mikä taas oman osaamisesi legitimiointia?

Hyväksy se lähtökohta, ettei kukaan ole kiinnostunut siitä, mitä sinulla on sanottavanasi. Sitäkin enemmän jokaista kiinnostaa mahdollisuus esittää työpaikan kahvipöydässä joku kaikkia kiinnostava uusi näkemys tai tieto.

Kirjoita heille siis sellainen.

Haluatko kehittyä ajatusjohtajana ja vaikuttavana viestijänä? Bonfire Thought Leaders on yhteisö ja ajatusjohtajuuden vuoden mittainen valmennusohjelma liike-elämän päättäjille ja yrittäjille, jotka haluavat olla oman toimialansa suunnannäyttäjiä ja vaikuttavia viestijöitä Suomessa ja kansainvälisesti. Lue lisää ja hae mukaan ensi vuoden ohjelmaan!

Picture of Harri-Pekka Pietikäinen

Harri-Pekka Pietikäinen

Bonfire Thought Leaders -ohjelman vieraileva valmentaja vuonna 2025. Harri-Pekalla on pitkä kokemus toimittajana sekä tietokirjailijana, ja tällä hetkellä hän työskentelee päätoimittajana.

Jaa kirjoitus somessa