Werk_Oona7 (1)

Ajatusjohtajaksi kasvamassa – kokemuksia Bonfire Thought Leaders 2024-vuosikurssilta

Bonfire Thought Leaders- ajatusjohtajien vuosikurssi 2024 tapasi viimeistä kertaa valmistujaisissaan. Paikalla muisteltiin vuoden varrella opittua, sekä kuultiin huikeita tarinoita siitä, miten yhteisö ja valmennukset olivat auttaneet löytämään omaa autenttista ääntä ja viestimään rohkeasti itselle merkityksellisistä teemoista. Mitä vuosikurssille 2024 jäi käteen vuoden mittaisesta ajatusjohtajuuden kehitysmatkasta?

“Oli ilo nähdä jälleen tänä vuonna, miten eri alojen osaajinakin olemme yhteisellä agendalla – rakentamassa parempaa viestintää, parempaa kulttuuria sekä entistä valoisampaa huomista.” – Oona Ikonen, päävalmentaja

Yritysviestinnästä henkilökohtaiseen kasvuun

Ajatusjohtajuus ei synny vain markkinointiviestinnän kärkiä uudelleen sanoittamalla. Eräs osallistuja kertoi ajatelleensa ennen vuoden alkua, että tavoitteena on ensisijaisesti terävöittää yritysviestintää. Tämän ympärille on kuitenkin syntynyt paljon laajempaa pohdintaa, ja teemat ovat painottuneet myös liiketoimintaan keskittyvien aiheiden ulkopuolelle. Yritysviestinnästä taas on tullut kokonaisuudessaan suunnitellumpaa ja strategisempaa. Osallistujat myös kertoivat, että opittujen taitojen lisäksi jopa merkityksellisempää on ollut mahdollisuus vuoden aikana keskittyä oman ammatillisen identiteetin pohtimiseen ja käyttää aikaa sen rakentamiseen.

Rohkeus kasvaa kokeilemalla

Ajatusjohtajuus vaatii rohkeutta tuoda esiin omaa persoonaa sekä omia näkemyksiään, omilla kasvoillaan ja omalla nimellään. Erilaiset vuoden aikana tehdyt harjoitukset kirjoitusklinikasta lyhytvideoihin olivat tehneet ryhmästä omien sanojensa mukaan “ammattikehtaajia” – viestiminen on ehdottomasti tärkeämpää kuin hiljaisuus, teki sen sitten millä tavalla tahansa. Eri asioihin keskittyneet valmennukset olivat auttaneet löytämään oman äänen lisäksi myös oman tavan tuottaa sisältöä. Mitä luontevammalta alusta itselle tuntuu, sitä matalammalla rima julkaise-napin painamiselle on.

Verkostosta voimaa

Paitsi valmennukset ja valmentajat, myös Thought Leaders -yhteisö ja vuosikurssiryhmä itsessään oli muodostunut vuoden aikana tärkeäksi. Valmistujaisten lisäksi Ajatusjohtajat 2024 -gaala oli monelle vuoden kohokohta. Pelkästään eri toimialoilta olevien ihmisten mukanaolo on auttanut haastamaan omaa ajattelua ja pakottanut sanoittamaan asioita tavalla, joka selventää aihetta myös siihen perehtymättömälle. Tämä on ollut monelle tärkeä oivallus siitä, miten laajalle verkostolle tulisi viestiä. Joukosta on löytynyt paitsi uusia ystäviä, myös sparrailukumppaneita ja uusia yhteistyöverkostoja.

Näkyvyys lisää näkyvyyttä

Ajatusjohtajuus kasvattaa omaa tunnettuutta ja sitä kautta rakentaa luottamusta pitkäjänteisesti myös potentiaalisen asiakaskunnan keskuudessa. Thought Leaders -vuosikurssi oli jo ehtinyt huomata tämän konkreettisesti valmennusvuoden aikana: oman aktiivisen viestinnän ansiosta asiakkaiden yhteydenotot olivat lisääntyneet. Mitä terävämpää sisältöä onnistuu tekemään, sitä paremmin se leviää myös oman verkoston verkostojen nähtäville. Osallistujat kertoivatkin panostaneensa vuoden aikana erityisen paljon verkoston tarkoituksenmukaiseen rakentamiseen valmennusten oppien mukaisesti. Tämä oli poikinut myös mediayhteydenottoja – oma suunnitelmallinen vaikuttamistyö vei eteenpäin myös odottamattomilla tavoilla.

Haluatko antaa aikaa oman ajatusjohtajuutesi kehittämiselle? Bonfire Thought Leaders on yhteisö ja ajatusjohtajuuden vuoden mittainen valmennusohjelma liike-elämän päättäjille ja yrittäjille, jotka haluavat olla oman toimialansa suunnannäyttäjiä ja vaikuttavia viestijöitä Suomessa ja kansainvälisesti. Lue lisää ja hae mukaan ensi vuoden ohjelmaan!

Picture of Suvi Parhankangas

Suvi Parhankangas

Viestinnän asiantuntija, Bonfire Agency

Ota yhteyttä

Jaa kirjoitus somessa