Oona Ikonen, Bonfire Agency

Ajatusjohtajuuden vaikuttavuuden mittarointi – paljonko sometus työajalla todella tuottaa?

Kun yritys lähtee kasvattamaan ajatusjohtajuuttaan suunnitelmallisesti, herää kysymys mitä asiantuntijoiden ja johtajatason sosiaaliseen mediaan käyttämä työaika maksaa – ja maksaako se lopulta itseään takaisin. Pelkästään määrälliset mittarit eivät aina kerro, tuottaako tehty työ liiketoiminnan kasvua. Esimerkiksi 200 reaktiota ihmisiltä, jotka eivät ole potentiaalista kohderyhmää, ei johda uusiin liideihin. Sen sijaan muutama kymmenen reaktiota juuri yritykselle ja liiketoiminnalle relevanteimmilta kumppaneilta on laadullisesti arvokasta – puhutteleehan sisältö juuri silloin oikeaa kohderyhmää.

Tärkeä osa viestinnän suunnittelua onkin oikeiden mittareiden valinta. Tämä on aina kytköksissä siihen, kuka viestii. Henkilökohtaisella viestinnällä on suuri merkitys koko organisaation maineelle: ihmiset luottavat asiantuntijatason viestijöihin johtajia enemmän, koska kokevat heidät vertaisinaan. Siksi heidän henkilökohtaisen ajatusjohtajuutensa kasvattaminen vahvistaa organisaation mainetta, brändiä ja julkikuvaa. Koska viestinnän hajauttamiseen liittyy aina myös riskejä, kuten epäjohdonmukaisuus, myös tämän tason viestintä kannattaa tehdä suunnitelmallisesti ja asiantuntijoiden viestintäosaamista systemaattisesti kasvattaen.

Hyvin kohdennettu ja laadukas viestintä kasvattaa organisaation asiantuntijastatusta ja luottamusta markkinoilla – mikä johtaa sitoutuneempiin asiakkuuksiin ja kumppanuuksiin sekä korkeampaan asiakkuuden arvoon. Jotta nämä hyödyt saadaan näkyväksi, viestinnän mittarointi on tehtävä oikein.

Usein keskitytään konkreettisiin, numeerisiin mittareihin – joilla on myös paikkansa. Erityisesti oman viestinnän suunnittelussa itselleen voi olla hyödyllistä asettaa tavoitteita esimerkiksi julkaisumääristä, seuraajista, sitoutumisprosentista tai maininnoista mediasta. Nämä yksin eivät kuitenkaan kerro viestinnän tuottamasta lisäarvosta, vaan tarvitaan myös laadullisia mittareita. Näitä voivat olla esimerkiksi tunnistetun kohderyhmän tavoittaminen, ja viestin vastaanoton ymmärtäminen. Nämä kertovat, miten viestit resonoivat yleisössä, ja miten viestintä lopulta vaikuttaa yleisön käsityksiin ja sitä kautta päätöksentekoon.

Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla ajatusjohtajuuden kasvattamisella sekä konkreettiset että kvalitatiiviset mittarit johtavat todellisiin tuloksiin. Bonfiren asiakasyritys sai kahdeksan hengen ajatusjohtajuusviestinnällä 20.000 € arvosta ansaittua medianäkyvyyttä kuukaudessa. Viestinnän jalkauttaminen asiantuntijatasolle muutti esimerkiksi uusasiakashankinnan suuntaa: yrityksen tekemien yhteydenottojen sijaan asiakkaat alkoivat itse kysellä palveluista, suoraan ajatusjohtajiksi tunnistamiltaan henkilöiltä.

LinkedIn on suosituin sosiaalisen median kanava ajatusjohtajuuden rakentamiseen, sillä sen käyttäjissä on aktiivisesti ammatillista sosiaalista mediaa seuraavia päättäjiä ja asiantuntijoita. Se on ylivoimainen kanava juuri liidigeneraattorina verrattuna esimerkiksi Facebookiin ja X:ään. Linkedin on kuitenkin suljettu rajapinta, ja sieltä on lähes mahdotonta kerätä dataa olemassaolevin mediaseurannan keinoin.

Mistä sitten tiedämme, miten asiakkaamme hyötyvät tekemästään ajatusjohtajuustyöstä? Bonfirella pystymme keräämään vaikuttavuusdataa myös LinkedInistä eli analysoimaan siellä tapahtuvan viestinnän vaikuttavuutta. Saamme asiakkaillemme tarkat tiedot heidän organisaation työntekijöiden tekemän viestinnän vaikuttavuudesta, esimerkiksi:

  • Henkilöstön aktiivisuudesta
  • Henkilöstön keskustelunavausten kiinnostavuudesta
  • Henkilöstön tekemien keskustelunavausten sisällöistä

 

Näin pääsemme asiakkaidemme kanssa keskittymään vaikuttavuuden tutkintaan –  kuinka paljon viestitään, mistä viestitään, ja mitkä aiheet resonoivat verkostoissa. Kokonaiskuva viestinnän nykytilasta ja kehittymisestä edellisiin vuosiin verrattuna antaa molemminpuolista arvioita ajatusjohtajuustyön tuottamasta arvonnoususta. 

Mitattaisiinko teidänkin organisaation LinkedIn-viestintää?

Haluatko kehittyä ajatusjohtajana ja vaikuttavana viestijänä? Bonfire Thought Leaders on yhteisö ja ajatusjohtajuuden vuoden mittainen valmennusohjelma liike-elämän päättäjille ja yrittäjille, jotka haluavat olla oman toimialansa suunnannäyttäjiä ja vaikuttavia viestijöitä Suomessa ja kansainvälisesti. Lue lisää ja hae mukaan ensi vuoden ohjelmaan!

Picture of Oona Ikonen

Oona Ikonen

Operatiivinen johtaja & ajatusjohtajuuden päävalmentaja | +358 40 555 5543 | oona.ikonen(at)bonfire.fi

Ota yhteyttä

Jaa kirjoitus somessa