Iina Kansonen

Etkö saa viestiäsi läpi mediaan? Lopeta oman navan kaivelu ja keskity yleisöön

Moni mediaviestintää tekevä organisaatio on niin keskittynyt siihen, mitä itse haluaa sanoa, että unohtaa kokonaan yleisön – siis median lukijat, katselijat ja kuulijat. He ovat mediaviestinnän lähtökohta, joten on pysähdyttävä miettimään, keitä he ovat ja mikä heitä kiinnostaa.

Mediaviestintä ei toimi, olen kuullut useamman organisaation edustajan huokailevan viime aikoina. On totta, että pirstoutunut mediaympäristö ja kutistuva toimittajakunta ovat tehneet mediaviestinnästä haastavampaa. Mutta usein syytä mediaviestinnän toimimattomuuteen löytyy organisaatioista itsestään: moni kun on keskittynyt pääasiassa oman napansa kaiveluun.

Viestintä on tekoja

Median yleisöä ei kiinnosta se, että organisaatiosi on olemassa. Eikä se, millaista tuotetta tai palvelua tarjoatte. Eikä sekään, että toistat asiaa, jonka muut ovat jo moneen kertaan todenneet. Sen sijaan mediaa kiinnostaa muutos. Esimerkiksi se, millainen vaikutus organisaatiollasi on ihmisiin, ympäristöön, yhteiskuntaan ja maailmaan. Sitä kiinnostaa, jos tarjoat merkittäviä tutkimustuloksia tai poikkeavia ja perusteltuja näkemyksiä.

Jos sinusta tuntuu, ettei sinulla ole mitään tähdellistä kerrottavaa medialle, pidä mielessä tämä: viestintä on tekoja. Harva organisaatio ymmärtää sen, ja siksi mediaviestintä menee monesti pieleen.

Teko voi mediaviestinnästä puhuttaessa tarkoittaa tapahtuman järjestämistä tai tutkimuksen tekemistä, mutta aivan yhtä hyvin myös vaikkapa rohkeaa kannanottoa ajankohtaiseen aiheeseen. Jos teet mediaviestintää, vaikka sinulla ei ole kiinnostavaa kerrottavaa, voit vain epäonnistua.

Asetu yleisön asemaan

Journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen, ja jos juttuideasi ei kiinnosta tai palvele jollakin tapaa yleisöä, toimittaja ei tartu siihen riippumatta siitä, kuinka tärkeältä asia sinusta tuntuu.

Unohda siis hetkeksi organisaatiosi näkökulma. Asetu sen sijaan valitsemasi median yleisön asemaan ja pohdi, mikä tässä aiheessa kiinnostaisi yleisöä. Joskus vastaus voi yksinkertaisesti olla, ettei mikään. Silloin paukut kannattaa laittaa sellaisiin medioihin, joiden yleisöä viestisi voisi kiinnostaa.

Kolme tärppiä onnistuneeseen mediaviestintään:

  1. Aina ei ole oikea aika mediaviestinnälle. Tiedota silloin, kun sinulla on aidosti kiinnostavaa kerrottavaa.
  2. Jos aidosti kiinnostavaa kerrottavaa ei ole, tee jotakin kiinnostavaa, josta voit kertoa.
  3. Älä luota pelkkään massatiedottamiseen. Ota valittuihin toimittajiin yhteyttä henkilökohtaisesti, ja tarjoa juttuvinkkiä juuri kyseisen median yleisöä kiinnostavalla kulmalla.


Oletko valmis haastamaan itseäsi viestijänä ja oman alasi ajatusjohtajana?
 Bonfire Thought Leaders on yhteisö ja ajatusjohtajuuden vuoden mittainen valmennusohjelma liike-elämän päättäjille ja yrittäjille, jotka haluavat olla oman toimialansa suunnannäyttäjiä ja vaikuttavia viestijöitä Suomessa ja kansainvälisesti. Lue lisää ja hae mukaan ensi vuoden ohjelmaan, jossa Iina Kansonen toimii yhtenä vierailevana valmentajana!

Picture of Iina Kansonen

Iina Kansonen

Viestinnän ja kirjoittamisen luova yrittäjä sekä kannustava kouluttaja, joka luo merkityksellisiä sisältöjä.

Ota yhteyttä

Jaa kirjoitus somessa